Kesää odotellessa

Opiskelijat ovat sellaisia hetkellisiä otuksia. Tulevat ja menevät. Tässä ja nyt muutaman kurssin, ei aina sitäkään. Joskus sitä pohtii mitä ovat. Sitten ajatus karkaa, värkkäät jotain uutta ja hienoa e-ihmettä seuraavaksi oppitunniksi. Kasaat aineistoja joista pitäisi päätellä ja vetää kokonaisvaltaiset analyysit evoluutiosta. Olet ylpeä itsestäsi kunnes tajuat että huono idea tämä, liian vaativa ja toteutus epämääräinen. Väsäät sitten monivalintaa kunnes tajuat että aika kehnosti mittaa oppimista sekin. Päädyt sitten perinteiseen esseeseen ja määrittelytehtävään – nyt vaan virtuaalimaailmaan siirrettynä. Petyt hieman mielikuvituksettomuuteesi. Niin, kyllä ne opiskelijat aiheuttavat opettajalle työtä, stressiäkin joskus perkeleet.

Siis opiskelijat. Mitä niistä voi sanoa? Opettaja ei aina tiedä mitä ovat. Olivat ennen opetuksen kohteita, mutta enää näin ei saa sanoa. Yleensä ovat jotakuinkin läsnä kun teet työtäsi. Et oikeastaan tunne niitä kauhean hyvin. On niillä elämä ja perheet ja kaverit ja kaikki. Tekevät kenties muutakin kun tunnillasi käyvät ja läksyjäsi luovat. Sen joskus unohtaa kun kurssisuunnitelmia hioo. Että on niillä niin paljon muutakin.

Tässä viime aikoina olen saanut itseni kiinni opetussysteemin kokonaisvaltaisesta kyseenalaistamisesta. Kun ei aina edes tiedä, mikä on opetuksen tavoite. Mikä on tärkeintä? Se että opiskelija oppii mahdollisimman paljon? Se että se oppii ajattelemaan tai hakemaan tietoa? Pääsee kirjoituksista läpi, ehkä seuraavaan kouluun? Oppii olemaan mediakriittinen? Onko tavoite monilukutaitoinen osallistuva yhteiskunnallinen tekijä? Se että oppii käyttämään nykyteknologiaa hyödyksi omassa elämässä? Ja onko se tärkeää että ne viihtyy tunnilla? Pitääkö niitä viihdyttää?

Tällä hetkellä tapahtuu koulumaailmassa paljon. Opetussuunnitelmien päivittäminen on tärkeää samoin kuin teknologian integrointi opetukseen. On hyvä että koulussa on pelit ja vehkeet, jotka oikein käytettynä helpottavat ja rikastuttavat opetusta huimasti. Tärkeää on puhua uusin hienoin sanoin siitä, että saadaan oppilaat paremmin aikaan ja yhteiskuntaan kiinni. Ainakin itse toivotan monen muutoksen tervetulleeksi.

Kaikki siis virtaa eikä maailma ole enää sama. Opetussuunnitelmat muuttuvat, metodit muuttuvat, oppimisympäristöt muuttuvat. Mutta ihanaa on se, että jotkut asiat myös säilyvät! Ihmisen perusolemus ei nimittäin muutu. Noin biologisesta näkökulmasta ihmisen oleminen ja käyttäytyminen perustuu aika yksinkertaiseen periaatteeseen: meillä on tarve olla yhteisön jäsen. Olemme sosiaalisia laumaeläimiä. Haluamme kuulua ja näkyä, olla olemassa toisille ihmisille.

Kurssimuotoinen lukio tuskin on kenenkään pääasiallinen lauma. Opettajat ja opiskelijat vaihtuvat tiuhaan. Ryhmät ovat suuria ja aikataulu tiukka. Ei siinä juuri ehdi bondailla. Mutta pienillä asioilla on suuri merkitys. Merkitystä on sillä, puhutteleeko nimeltä. Kysyykö joskus, miten menee. Oliko hyvä loma? Minne aiot tämän jälkeen? Kaikki ok? Hymyileekö.

Kaiken näiden opetustavoitteiden ja e-hässeleiden keskellä yritän aina muistuttaa itseäni: ole läsnä. Ole ihminen ja tule esiin sen hiotun aineenhallinnan takaa. Anna aikaa opiskelijoiden mietteille ja kysymyksille – et kuitenkaan ehdi kaikkea mitä halusit. Niillä on kiinnostavia ajatuksia ja kauniita mieliä. Toivon että mahdollisimman moni kollega ajattelee samoin. Jos malttaa opetukseltaan kohdata opiskelijan, väittäisin että työ tuntuu mielekkäämmältä ja jaksaa paremmin ne työn kuormittavat tekijät.

Opiskelijoista sen huomaa selvästi – pian on kesä! Tässä vielä kesän alkamisen kunniaksi kuvia muutamista. Kuvat otettiin mennä viikolla terveystiedon abikurssin viimeisellä tunnilla. Tässä muutamia kuvia teksteineen, enemmän kuvia vielä täältä. Tekstit tulevat paremmin näkyviin kun niitä klikkaa.

Hyvää kesää kaikille!

Suvi Niemikapee

Kuvien käyttö vain valokuvaajan luvalla

suviniemikapee@gmail.com