torstai 10. joulukuuta 2015

Ylioppilas Jenni Hännisen puhe lakkiaisjuhlassa 4.12.2015

Hyvät kuulijat, uudet ylioppilaat, rehtori ja opettajat, vanhemmat, ystävät ja sukulaiset. 

Kun kolme ja puoli vuotta sitten aloitin, 16-vuotiaana opiskelemaan lähihoitajan kaksoistutkintoa, en ollut aivan varma tulisinko koskaan saamaan sitä päätökseen. 
Jo ennen kouluun hakua olin päättänyt, että jos kahden tutkinnon suorittaminen yhden aikaisesti kävisi liian raskaaksi, olisi lukio opinnot jätettävä. 
Jopa oma äitini kertoi minulle jokin aika sitten keskustelleensa asiasta ylä-asteen opinto-ohjaajan kanssa ennen yhteishakua.
 Olin kuitenkin rohkea ja kunnianhimoinen ja päätin yrittää. Ja tässä mä nyt seison, 3 ja puoli vuotta myöhemmin, kahden tutkinnon suorittaneena lähihoitajana ja ylioppilaana. 

Kaikista jännittävimpiä hetkiä lukiossa ennen tätä suurta päivää ovat olleet ehdottomasti ylioppilaskirjoitukset.
 Jokainen varmasti muistaa sen kutkuttavan tunteen, kun istuimme tuolla salin taka-osassa odottamassa kokeen alkua. 
Ennen sitä hetkeä kysymyksiä oli vilissyt päässä ja milloin stressattiin vaatteiden teippaamisesta tai eväiden pakkaamisesta, milloin salin lämpötilasta. 
Muistan meidän jopa käyttäneen lähes kokonaisen äidinkielen tunnin keskusteluun siitä, miten ylioppilaskirjoitusten aikana pääsee vessaan. 
Niistäkin kuitenkin selvittiin, jopa useaan otteeseen. Kavereiden kanssa yhdessä puiden ja opettajien avulla.

Opiskeleminen ei ole vain tunneilla istumista ja kotiläksyjen tekemistä. Se on myös kovaa pänttäämistä, turhautumista, lyhyitä yöunia, jännitystä, stressiä, rahanmenoa, ylpeyttä, mahdollisuuksia, saavutuksia, oppimisen iloa ja ennenkaikkea uusien ihmisten kohtaamista. 
Pyysin omaa kaksoistutkintoryhmääni kuvailemaan kulunutta opiskeluaikaa. Moni oli kanssani samaa mieltä siitä, ettei kaksoistutkinto ollutkaan niin vaikea, kuin kaikki etukäteen meitä pelottelivat.
 Hyvä ilmapiiri, opiskelukavereiden tuki, yhtenäisyys ja hyvät opettajat tulivat esiin melkein jokaisen kommenteissa.
 Joukossa oli myös yksi mielestäni erittäin tärkeä asia: itsensä ylittäminen.
Aikuislukion puolella oppitunnit ajoittuvat iltaan.
Joukossamme on monia opiskelijoita, jotka ovat vielä normaalin työ- tai koulupäivän jälkeen raahautuneet istumaan oppitunneille iltalukioon (myös näinä syksyn pimeinä iltoina..). (Ja) Se jos jokin on mielestäni kova suoritus! 

Tutkinnon valmistuminen iästä ja opiskelutaustasta riippumatta on mielestäni eräänlainen etappi.
Se on ikään kuin yksi pysäkki tällä matkalla, jota me elämäksi kutsumme. 
Itselleni se merkitsee vahvasti myös aikuistumista. 
Elämä aukenee uudella tavalla ja auki on taas lukemattomia uusia portteja. 
Jokainen uusi ylioppilas on erilainen. Etenkin täällä aikuislukiossa opiskelijoiden kirjo on valtava. Ja niin on erilainen myös jokaisen ylioppilaan valitsema tie. 
Toiset meistä suuntaavat valmistuttuaan työelämään, toiset jatko-opiskelemaan, joku taas pitää välivuotta.
 Kaikki tiet eivät luonnollisestikaan ole suoria. Joukkoon mahtuu myös monen monta mutkittelevaa tietä, pienempiä polun haaroja ja hidastavia esteitä.
Jokainen tie on kuitenkin omalla tavallaan arvokas ja mihin tiemme vievätkään,  uskokaamme unelmiin ja kulkekaamme päättäväisesti niitä kohti. Kulkekaamme uljaana, jokainen omalla tiellämme. 

 Meistä jokainen sai tänään vihdoinkin painaa päähänsä valkoisen lakin.
Olipa nauha lakissa sitten musta tai violetti, tulisi meidän jokaisen olla ylpeä saavutuksestamme. 
Ylpeä niistä jokaisesta puuduttavasta minuutista, joita olemme istuneet oppitunneilla, jokaisesta oikein menneestä kotitehtävästä, joiden kanssa olemme hermoilleet, jokaisesesta läpäistystä kokeesta, jokaisesta pakatusta eväsrasiasta, jokaisesta myöhään valvotusta yöstä ja aikaisesta aamusta. 
 Meidän kaikkien tulisi olla ylpeitä kaikista niistä välietapeista, jotka mahdollistivat osallistumisen ylioppilaskirjoituksiin, niiden läpäisemiseen ja nyt lopulta, tutkinnon valmistumiseen. 

Eräs ystäväni sanoi minulle kerran, että " ne kokemukset joita on vaikea määritellä huonoiksi tai hyviksi, ovat niitä kokemuksia, jotka auttavat sinua olemaan sellainen, jollaiseksi tulet ".
Olkoon lukio siis tälläinen, kasvattava, muokkaava, huono ja hyvä kokemus. 

Tänään on meidän päivämme. 
Uusien ylioppilaiden päivä. Lähdetään kaikki tänään tuosta Mäkelänrinteen pihasta onnellisina. Onnellisina ja ylpeinä omista suorituksistamme. 
Halataan opiskelutovereita, kiitetään opettajia, toisiamme, tukijoukkoja ja ennen kaikkea itseämme kovasta työstä. 

Kiitos! 
Jenni Hänninen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti