tiistai 30. tammikuuta 2018

Kyllä koulu on aina yhden messun arvoinen

Ranskan ensimmäisen Bourbon-sukuisen kuninkaan (1594 – 1610) Henrik IV:n kerrotaan sanoneen valtaan noustessaan: “Kyllä Pariisi on aina yhden messun arvoinen.” Näin hän - kiihkeän kirkkokuntien välisen valtakamppailun keskellä - häivytti protestanttisuutensa ja “pukeutui katolisuuden kaapuun”.

Koulu on puolestaan vuosittain ainakin yksien Educa-messujen arvoinen, vai mitä? Itse törmäsin näillä messuilla tutulta vaikuttavaan mutta kuitenkin täysin vieraaseen kirjainyhdistelmään “bnb”. Jakamistalouden maailmassa tutuksi on jo tullut yhdistelmä “Airbnb”. Mutta, entä pelkkä bnb? No sehän on “studybnb”, oppimisen bnb: nyt ei yhdistetä sänkyä ja aamupalaa vaan järki ja kroppa (brain and body).

Mitä tällä tarkoitettiin, selvisi, kun kuuntelin Ilkka ja Harri Virolaisen luentoa opetustaitojen päivittämisestä. Yksi Virolaisen tutkijaveljesten ajattelun lähtökohta oli, että hyviin suorituksiin kukin meistä kykenee vain, kun mieli ja ruumis ovat tasapainotilassa, koherenssissa. Heidän mukaansa esim. urheilussa huippusuoritus edellyttää koherenssia. Koherenssin voisi kääntää myös flow-tilaksi, nautinnon ja onnistumisen erityiseksi kokemiseksi. He vetosivat myös tunnettuun ajattelijaan, filosofiin ja opettajaan Esa Saariseen. Saarinen korostaa kosketusaistin merkitystä: hän kättelee kaikki opiskelijat luentonsa alussa. Kosketuksen kautta syntyy läsnäolon ja kohtaamisen mielikuva. Tällä on positiivinen vaikutus yksilöihin ja koko ryhmään: mahdollisuus me-hengelle syntyy ja esimerkiksi kysymisen ja väärin vastaamisen pelko vähenee. Miltä tuntuisi, jos oppitunti alkaisi vaikkapa niin, että opiskelijat kättelevät naapuripulpetissa olijan, sanovat etunimensä lisäten siihen luonnehdinnan “olen nero”. Veljesten luennon alussa minäkin siis sanoin naapurilleni:”Hei, Merjo - olen nero.”



Ilkka ja Harri Virolaisen luennon alussa oli myös lyhyt meditointi: otettiin hyvä istuma-asento, suljettiin silmät ja oltin hiljaa. Miksi näin? Rauhoittumisen ja läsnäolon turvaamiseksi. Toki kesken luentoa myös noustiin seisomaan, ravisteltiin hartioita (omia) ja hierottiin naapurin. Veljesten perusväite oli se, että näillä keinoilla oppimistulokset paranevat selvästi. Vielä parempaa tulosta heidän mukaansa syntyy, kun liikunnallisuuteen yhdistetään opiskelijoiden osallistaminen, opettaja valmentajana -ajattelu, positiivinen palaute, suljetun mielentilan muuntuminen kasvumielentilaksi (impossible-ajattelu possible-ajatteluksi) ja tavoitetietoisuus. Pitäisiköhän uskoa?

Vesterbacka puhumassa Educassa
Kun menin seuraavalle luennolle korviini kantautui ex-angrybirdsin suuren gurun Peter Vesterbackan letkeän irtonainen toteamus “me ollaan sairaan hyviä”. Hän puhui Suomesta ja sen (korkea)koulumaailmasta.



Poistuin mesuhallilta ja ajattelin: “Olihan tuo yhden messun arvoinen.”


Teksti ja kuvat Merjo Paranko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti